Muuta

Täyden palvelun markkinointitoimisto – Rookien (rehellinen) mielipide

Ai, ne tekee muutakin kuin kotisivuja

Asuin vielä vuosi sitten kolmensadan metrin päässä Markkinointitoimisto Sivustamosta. Kävelin sen ohi päivittäin. Yhdistin yrityksen nimen useisiin sivustoihin, joilla olin vieraillut. Kotisivut yritykselle, luki oven yläpuolellakin.

Tein raskasta vuorotyötä ja olin kovaa vauhtia matkalla kohti työuupumusta. Puolisoni perusti samaan aikaan toiminimiyritystä. Yrityksen perustamisbudjettia oli pienennetty koronan vuoksi, joten teimme itse kaiken minkä vain osasimme, tai luulimme osaavamme, digitaalista markkinointia myöten. Kotisivuja emme kuitenkaan uskaltaneet lähteä itse kasaamaan. Puolisoni kysyi, tiedänkö jonkun hyvän firman tähän. Tiesin.

Lähetimme Sivustamolle tarjouspyynnön. Halusimme modernit ja responsiiviset kotisivut, joilla olisi yhteydenottolomake, hinnasto, ajanvaraus, yritysesittely valokuvineen, kartta, ynnä muita hienouksia. Hakukoneoptimointikin olisi kiva.

Saimme ystävällisen vastauksen toimitusjohtaja Artulta sekä tarjouksen, jossa kerrottiin, että kaikki toivomamme onnistuu. Mukana oli informaatiota sivujen tekoprosessista, esittely tekijöistä sekä tietoa valmiin sivuston toiminnallisuuksista ja ylläpidosta. Tarjous sisälsi myös kutsun suunnittelemaan projektin aloitusta kahvikupin äärelle. Olimme vaikuttuneita. Hinta ylitti kuitenkin pienen budjettimme.

Vastasimme Artulle, että emme ikävä kyllä tällä kertaa hyväksy tarjousta. Saimme vastauksen, jossa ystävällisesti kiitettiin tiedosta ja kerrottiin, että voimme jatkossa olla häneen yhteydessä, mikäli tarvitsemme muita markkinointitoimiston palveluja, kuten esimerkiksi graafista suunnittelua tai mainontaa. Ai, ne tekee muutakin kuin kotisivuja, totesi puolisoni.

Vähensimme vaatimuksiamme kotisivujen osalta ja lähetimme tarjouspyyntöjä useammalle toimijalle. Suunnittelimme lopulta itse sivuston rakenteen, otimme valokuvia, kirjoitimme sisältötekstit ja hyväksyimme edullisimman tarjouksen kotisivujen kasaamisesta. Sivuista tuli kuitenkin ihan hyvät. Eivät ne tosin hakukoneista löytyneet, vaan jäivät siellä kilpailijoiden jalkoihin.

Nämä minä haluan työkavereiksi

Uupumukseni paheni ja alan vaihto alkoi tuntua ainoalta oikealta ratkaisulta. Olen aina ollut luova ja rakastanut kirjoittamista. Keväällä 2021 huomasin olevani markkinointiviestintään ja sisällöntuotantoon suuntautunut, työkokeilupaikkaa etsivä liiketoiminnan opiskelija. Mietin, tiedänkö jonkun hyvän markkinointitoimiston, johon haluaisin mennä työkokeiluun. Tiesin.

Löysin itseni jälleen Sivustamon kotisivuilta. Huomasin, että Sivustamon työntekijämäärä oli kasvanut huomattavasti siitä, kun edellisenä kesänä kysyimme kotisivutarjousta. Löytyi graafikkoa, web-kehittäjää, markkinoinnin suunnittelijaa ja järjestelmäasiantuntijaa. Palvelurepertuaarissa oli muun muassa verkkokauppoja, logosuunnittelua ja somemainontaa. Minua ilahduttivat myös henkilökunnan persoonalliset esittelytekstit. Nämä minä haluan työkavereiksi. Luonnostelin hakemuksen.

Seuraa tunnustus. Pelkään isoja koiria. Tämä juontaa juurensa siihen, että eräs koira puri minua ollessani lapsi. Jonkin verran fobiani on aikuisiällä helpottanut, mutta isot, innokkaat koirat pelottavat minua, ennen kuin tulevat tutummiksi. Säikähdin siis innokkaalta näyttävän Sivustamon hyvinvointivastaava Rommi-koiran kuvaa esittelysivulla enkä uskaltanutkaan lähettää hakemusta.

Oikea-aikaista, kohdennettua mainontaa

Googletin muita markkinointitoimistoja ja lähetin pari hakemusta. Sain ystävällisen kielteisen vastauksen molempiin. Mietin, olenko haukkaamassa liian isoa palaa. Miksi kukaan ottaisi markkinointitoimistoon harjoittelijaksi alalla täysin kokematonta tekijää.

Tulevina päivinä lähetin paljon erilaisia hakemuksia. Hain harjoitteluun toimistoihin ja virastoihin eri toimialoille. Lähetin hakemuksen myös yhteen palkalliseen päivätyöhön.

Eräänä iltana istuin kotona ja harkitsin luovuttamista. Ei tästä tule mitään. Avasin läppärin katsoakseni taas kerran tyhjää sähköpostilaatikkoani. Sivustamon mainos ilmaantui ruudulle. Naurahdin. Tämä oli todella oikea-aikainen, kohdennettu mainos. Aamulla lähetin hakemuksen Artulle. Sain seuraavana päivänä ystävällisen vastauksen ja kutsun haastatteluun.

Vielä Sivustamon ovella pelotti, olisiko siellä vastassa innokas, iso koira. Ei ollut, vaan hymyilevät toimitusjohtaja Arttu ja myyntipäällikkö Henri W. Mukavan rupattelutuokion jälkeen kuulin olevani tervetullut työkokeiluun.

Parin viikon päästä sain työhaastattelukutsun myös hakemaani palkkatyöhön. Kieltäydyin kohteliaasti, koska olin löytänyt unelmieni harjoittelupaikan.

Markkinointiosaajaksi markkinointiosaajien joukkoon

Olen ollut Sivustamolla kohta kolme kuukautta. Täällä olen päässyt elämään unelmaani eli kirjoittamaan työkseni. Lisäksi olen oppinut paljon digitaalisesta markkinoinnista ja mainosmaailmasta sekä kaikesta mitä markkinointitoimisto voikaan tehdä. Paljon on toki vielä opittavaakin.

Olen myös oppinut, että hyvin tehty markkinointi maksaa itsensä aina takaisin. Moninkertaisesti. Hävettää melkein, kun silloin vuosi sitten kaikkitietävinä säästimme yrityksen alkumarkkinoinnista.

Ai se puolison yrityksen markkinointi nyt? Hoidamme sen kyllä edelleen itse. Sillä erotuksella entiseen, että nyt tiedän jo vähän siitä mitä olen tekemässä. Se myös näkyy lisääntyneissä konversioissa, emmekä jää enää hakukoneissa muiden jalkoihin. Ja kun kohta hankimme ne unelmien kotisivut, tiedän hyvän firman siihen.

Rommi on tehnyt töitä etänä, mutta tiedän että tullaan loistavasti juttuun, kunhan tavataan. Samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin kanssa täällä.

Aurinkoisin terveisin,
Mari, työkokeilija/sisällöntuotannon ja markkinoinnin harjoittelija


Lue lisää moniosaavista työkavereistani


Ja tutustu Sivustamon palveluvalikoimaan