Uudelleenmarkkinointi

Vain noin 3% sivustolle saapuvista ihmisistä on valmis tekemään ostopäätöksen heti ja uudelleenmarkkinoinnin avulla tavoitetaankin loput 97% ihmisistä.

Nykyään verkossa liikkuminen on vähentänyt asiakasuskollisuutta tai saanut sen puuttumaan kokonaan. Lisäksi vanhat asiakassuhteet jäävät helposti hieman vähemmälle huomiolle keskityttyessä vain uusien asiakkaiden etsimiseen. Uudelleenmarkkinointi eli remarketing mahdollistaa sellaisten ihmisten ja asiakkaiden tavoittamisen, jotka ovat käyneet sivustollasi jo aiemmin. Vaikka asiakas poistuisi sivustoltasi tekemättä ostoksia, uudelleenmarkkinoinnin ansiosta on mahdollista tavoittaa potentiaalinen asiakas uudelleen heidän selatessaan muita verkkosivustoja. Se mahdollistaa sen, että voit näyttää heille houkuttelevia tarjouksia ja viestejä, jotka rohkaisevat asiakasta palaamaan sivustollesi ja tekemään ostoksen. Vain noin 3% sivustolle saapuvista ihmisistä on valmis tekemään ostopäätöksen heti ja uudelleenmarkkinoinnin avulla tavoitetaankin loput 97% ihmisistä. Remarketing on kustannustehokas mainonnan muoto, koska mainoskampanjan tarkoitus ei aina ole saada asiakasta klikkaamaan mainosta, vaan varmistaa että yrityksesi pysyy asiakkaan mielessä.

Tässä alapuolella esimerkkinä toteuttamamme uudelleenmarkkinointikampanja Kaupunkijuliste.fi -verkkokaupalle. Uudelleenmarkkinointi tehtiin Facebookin puolelle ja mainokset näkyivät verkkokaupassa käyneille ihmisille, kun he menivät Facebookiin. Tässä tilastoja 1.8.-22.8.2019 väliseltä ajalta.

Mainoksiin käytetty budjetti on tuolta ajalta ollut 66,89€ ja se on tuonut verkkokaupalle myyntiä 1467,70€!

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous


KotisivutVerkkokaupatGraafinen suunnitteluMainontaHakukoneoptimointiSisällöntuotantoVideokuvausValokuvaus

Muut palvelumme

Kotisivut

Kotisivut ovat usein ensimmäinen kosketus asiakkaaseen ja sitä kautta myös suurin tekijä ensivaikutelman luomisessa.

Verkkokauppa

Tänä päivänä verkkokauppa toimii yrityksesi näyteikkunana siten, että markkinointi on automatisoitu puolestasi.

Mainonta

Optimoimme mainontasi ja tuomme yrityksesi esiin. Viemme markkinointisi verkosta printtiin, kadun varteen, messuille, televisioon ja radioon.

Hakukoneoptimointi

Kotisivujen hakukoneoptimointi ja sisällön laatu ratkaisevat, löytävätkö potentiaaliset asiakkaat tarjoomasi.

Graafinen suunnittelu

Yksilöllinen yritysilme niin printti- kuin digitaalisessa mediassa kiinnittää potentiaalisten asiakkaiden huomion ja on merkittävä valtti kilpailussa.

Sisällöntuotanto

Suunnitelmallinen sisältömarkkinointi kasvattaa yrityksesi tunnettavuutta, vahvistaa brändiä ja sitouttaa asiakkaita.

Video- ja valokuvaus

Ketterällä ja laadukkaalla videotuotannolla lisäät yrityksesi näkyvyyttä niin sosiaalisessa mediassa, kuin TV-mainonnassakin.

Hoidamme yrityksesi markkinoinnin puolestasi

Ulkoista yrityksesi markkinointi meidän huoleksemme, niin voit itse keskittyä olennaiseen. Voimme esimerkiksi pitää kerran kuukaudessa palaverin, jossa käymme yhdessä tuloksia läpi ja kehitämme mainontaa jatkuvasti parempaan suuntaan.

Haluatko saada yrityksesi näkyville?

Tehdään se yhdessä!