Kaikki alkoi vuonna 2006
Kuinka kaikki alkoi?
Vauhdin hurma ja itsenäisyyden tunne ovat mahtavia, kun yläasteikäinen pääsee mopon selkään. Näin ainakin luulen, vaikka mopot eivät minua kiinnostaneetkaan. Nettisivujen tekeminen kiinnosti. Se koukutti yläasteella.
Tein ensin sivuja omaksi ilokseni. Vuosituhannen vaihteessa huomasin luoneeni ja ylläpitäväni huumorisivustoa, joka oli yksi Suomen suurimmista. Tämän minä osaan, tässä minä olen hyvä. Äitini ja setäni esimerkki rohkaisi minua perustamaan oman yrityksen. Yliopisto-opiskelujen ohessa syntynyt Arttu Arojoki Tmi aloitti toimintansa vuonna 2006. Ensimmäiset yrityssivut valmistin äidilleni ja sedälleni.
Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, minulla on oma toimisto Turun keskustassa. Olen saanut harrastuksestani työn ja minulla on kymmenisen työntekijää. Huippuosaajia jokainen, vaikka eivät pärjääkään minulle toimistolla dartsin heitossa. Kilpailu ja urheilu ovat minulla veressä. Jalkapallo- ja salibandyharrastukset ovat ruokkineet kilpailuviettiä pienestä pitäen. Nykyään yritykseni tekee yhteistyötä muutamien urheiluseurojen ja urheilijoiden kanssa. Haluan auttaa osaltani, että juniorit – ja miksei vanhemmatkin – harrastajat saavat kokea samoja elämyksiä.
Työnteko on joukkuepeliä siinä missä jalkapallo tai salibandykin. Viihtyminen työyhteisössä on minulle tärkeää. Edellä mainittu päivittäinen darts-kilpailu on yksi esimerkki siitä, että pilke on säilynyt silmäkulmassa, vaikka huumorisivusto onkin taakse jäänyttä elämää. Haluan, että viihtyvyyden lisäksi työolosuhteet ovat kunnossa. Erinomaiset työkoneet ja ergonomiset sähköpöydät pitävät tästä myös omalta osaltaan huolen.
Vähitellen yritys kasvoi ja sen toimipiste muuttui – myös nimen oli aika muuttua. Koin, että Arttu Arojoki Tmi henkilöityi liikaa minuun. Tuntui hassulta markkinoida yritystä enää vain omalla nimellä, kun mukana on nyt useampi työntekijä. Sivustamo Oy perustettiin 1.10.2017.
Lue lisää Sivustamosta työpaikkana tästä.

Arttu Arojoki
Toimitusjohtaja, yrittäjä
Sivustamo Oy
Let´s Code Your Business Mode
You bring the purpose, we bring the solution
Sinä tuot tarpeen, me luomme ratkaisun
Let
-
Asenne kunnossa
(me hoidamme) -
Rento ja mutkaton olemus
(me puhumme samaa kieltä) -
Urheilullisuus
(haluamme voittaa yhdessä)
Us
-
Me – Sivustamo ja asiakas
(yhdessä tekeminen) -
Oikea yksilöllinen tarve
(sinulle tehty) -
Asiakkaan puolesta
(teemme sovitusti)
Code
-
Tekninen osaaminen
(meidän DNA:mme) -
Kaiken a ja o
(koodistamme se lähtee) -
Kokemus
(koodista tuloksia)