Graafinen suunnittelu ja sisällöntuotanto

Hyvä yritysblogi – Miten se ei jää vain hyväksi yritykseksi

Perheblogi. Matkablogi. Ruokablogi. Fitnessblogi. Autoblogi. Lifestyleblogi. Hääblogi.
Olet varmasti joskus lukenut, tai vähintäänkin vilkuillut läpi ainakin yhden.

Kuka blogeja sitten tekee?

Kuka tahansa, joka haluaa kirjoittaa sekä jakaa tietoa tai intohimoaan jostakin aiheesta muiden kanssa. Blogeja oli jonkin verran jo 1990-luvun lopulla, mutta kirjoitetun tekstin siirryttyä printistä yhä enemmän digitaaliseen muotoon, ovat blogitkin kuluvan vuosituhannen vanhentuessa yleistyneet ja vakiinnuttaneet paikkansa yhtenä suosittuna verkkomediana.

Parhaat bloggaajat voivat tehdä kirjoituksillaan bisnestä tienaamalla esimerkiksi sponsorituotteita, ilmaisia hotelliöitä tai puhdasta rahaa.

Nykyään blogia käytetään myös eri aloilla toimivissa yrityksissä viestintä- ja markkinointivälineenä.

Miksi yritysblogi kannattaa perustaa?

Blogia voi käyttää tiedotusvälineenä yritysviestinnässä. Yritysblogin välityksellä voidaan viestiä ulospäin esimerkiksi työntekijöitä tai asiakkaita koskevista ajankohtaisista asioista, kuten henkilöstömuutoksista, talousluvuista tai uusista toimitiloista.

Toisaalta yritysblogi on erinomainen työkalu mainontaan. Blogissa voidaan promota uutuustuotteita, kertoa yksityiskohtaisemmin yrityksen palveluista tai esitellä vaikkapa yhteistyökumppaneiden osaamista.

Niin tai näin, yritysblogi on oivallinen digimarkkinointiväline.

Blogijulkaisut parantavat yrityksen näkyvyyttä verkossa

Jos sinulla on esimerkiksi yritys, joka myy muotivaatteita ja yrityksesi verkkosivuilla on blogi, jossa kerrotaan sesongin hittituotteista, tulet todennäköisemmin löydetyksi hakukoneiden orgaanisissa tuloksissa kuluttajan etsiessä vaatekauppoja blogissa esiintyvillä sanoilla ja lauseilla kuin samankaltainen kilpailijan sivusto, jolla ei ole blogia.

Vaikka blogijulkaisuja ei kirjoitettaisikaan pelkkä Google-näkyvyys silmissä kiiluen, saattavat ne silti edesauttaa sivuston hakukonesijoituksen nousussa. Hakukoneet nimittäin suosivat verkkosivustoja, joilla on kiinnostavaa ja vaihtuvaa sisältöä. Kun julkaiset yrityksen kotisivuilla blogeja, tällaista syntyy.

Edellä mainitut esimerkit blogien aiheista ovat tosiaan vain esimerkkejä. Jokainen yritys päättää tietenkin bloginsa tyylistä ja sisällöstä itse. Toisille sopii kepeämpi, toisille vakavampi kerronta. Yritysblogi voi olla henkilökohtainen ja kertoa esimerkiksi toimitusjohtajan työpäivästä tai toisaalta päivänpolttaviin yhteiskunnallisiin aiheisiin kantaa ottava, jos se vain sopii yrityksen imagoon.

Blogin nimeämisessäkin saa olla omaperäinen. Blogisivua ei tarvitse nimetä blogiksi, vaan nimi voi olla mitä tahansa inspiroivaa ja yritykseen sopivaa.

Säännöllinen yritysbloggaaminen antaa joka tapauksessa yrityksestä aina vuorovaikutteisen ja avoimen kuvan.

Pitääkö osata kirjoittaa?

Mikäli yrityksessä on joku, joka osaa kirjoittaa, ehtii kirjoittamaan ja ennen kaikkea haluaa kirjoittaa, tällaista tilaisuutta ei tietenkään kannata jättää käyttämättä. Ei muuta kuin näppäimistö sauhuamaan ja timanttisadetta sivustolle.

Jos yrityksen potentiaalisin kynäilijä on kuitenkin epävarma kielioppiasioista tai ajan riittävyydestä bloggaamiseen muiden töiden ohella, on sisällöntuottajaksi, tai vähintäänkin editoijaksi hyvä harkita ulkopuolista työvoimaa.

Saattaa tietysti kuulostaa pelottavalta tilata blogikirjoituksia tyypiltä, joka ei välttämättä tiedä yrityksen toimialasta mitään, mutta usko tai älä, ei hänen tarvitsekaan tietää.

Yritysblogin kirjoittamisen voi rohkeasti ulkoistaa. Ennen sisällöntuotannon aloittamista yrityksen on kuitenkin hyvä selvittää ensin itselleen, ja sen jälkeen sisällöntuottajalle, mistä se haluaa kertoa ja mikä blogin kohderyhmä on. Kirjoittaja tutustuu yrityksen visioon, missioon ja toimialaan sekä kuuntelee tilaajan toiveet yritysblogin tyylistä ja aiheista huolellisesti. Mikäli yrtyksen ”tone of voice” ei ole valmiiksi selvillä, se voidaan etsiä yhdessä. Sisällöntuottaja voi myös ehdottaa aiheita, mikäli niin halutaan. Jos timantteja ei synny heti, ne hiotaan yhdessä.

Erään kirjoittajan kokemuksia

Ensimmäinen palkallinen artikkeli, jonka nyt lukemasi blogin tehnyt sisällöntuottaja kirjoitti, oli printattuun aikakauslehteen tehty lyhyt kirjoitus 1990-luvun alun lamasta.

Kirjoitin jutun ollessani 11-vuotias ja voin ihan rehellisesti sanoa, että en tiennyt aiheesta silloin yhtään mitään. Halusin vain kirjoittaa asiasta, josta kaikki aikuiset puhuivat, koska se tuntui olevan iso juttu.

Opiskelin artikkeliani varten muutaman uutisen sanomalehdestä ja haastattelin perheeni aikuisia. Kirjoitin juttuni tuoksukynällä My Little Pony -paperille, suljin luomuksen kirjekuoreen ja postitin sen toimitukselle. Juttuni julkaistiin seuraavan viikon lehdessä. Sain postiosoituksena viidenkymmenen markan palkkion, jonka noudimme vanhempieni kanssa Postipankista. Rahat menivät uusiin tuoksukyniin, kirjepapereihin ja irtokarkkiin.

Aikuisena olen kirjoittanut eripituisia ja -tyylisiä tekstejä muun muassa urheiluhieronnasta, rakentamisesta ja ravihevosista. Näistäkään aihealueista en ole tiennyt mitään projekteja aloittaessani. Toisinaan timantteja silti syntyy.

Harmi, että tuo lapsena kirjoittamani lehtijuttu ei jäänyt talteen. Olisi mielenkiintoista lukea se näin 30 vuotta myöhemmin vähän kriittisemmillä silmillä. Onneksi verkkosivuille kirjoitettavat blogit ovat tallessa ja löytyvät etsimällä. Hakukoneet saattavatkin löytää yritysblogisivun vielä vuosien jälkeen ja ohjata tulevan asiakkaan yrityksen sivustolle.

Kuinka pitkä blogin täytyy olla?

Blogeista voi tehdä joko pitkiä tai lyhyitä, artikkelimaisempia kirjoituksia. Asiaa kannattaa miettiä aihealueen ja myös julkaisuvälin kannalta. Jos julkaistaan usein, lyhyet jutut saattavat toimia paremmin. Jos julkaisuväli on useamman kuukauden mittainen, sisältöä voi kerralla olla enemmän. Aina ei kuitenkaan edes kannata etukäteen päättää minkä pituinen blogista tulee. Lyhyempi, alusta loppuun asti kiinnostava blogi on aina parempi kuin pitkä ja tylsä. Joskus on hyvä tehdä päätös, että kirjoitamme nyt sen verran, kun mielenkiintoista asiaa riittää.

Blogeihin kannattaa myös lisätä kuvia ja joskus jopa videoita piristämään ja tuomaan lisäarvoa sisältöön sekä parantamaan löydettävyyttä. Myös erilaiset linkit samaan aiheeseen liittyviin muihin sisältöihin parantavat hakukonenäkyvyyttä.

Valmista blogia kannattaa ehdottomasti myös markkinoida. Kun olet julkaissut blogin, jaa siihen johtava linkki yrityksen somekanavilla tai uutiskirjeessä, niin saat lukijoita sekä vierailijoita yrityksen verkkosivuille. Jos yritysblogi on mielenkiintoinen, he tutustuvat muihinkin sivuston sisältöihin. Lukijat myös jakavat mielenkiintoisimpia blogeja mielellään eteenpäin, jolloin ne tuovat edelleen lisää näkyvyyttä yritykselle.

Jos koet, että yritysblogi voisi olla teidän yrityksenne juttu, kannattaa aloittaa vaikkapa vain lueskelemalla muiden blogeja ja miettimällä löytyisikö teidän yrityksestänne tarpeeksi aiheita säännölliseen bloggaamiseen.

Sivustamolta saat seuraavat palvelut yritysbloggaamiseen:

  • Blogialustan luominen verkkosivustolle
  • Sisällöntuotanto – Mielenkiintoiset ja hakukoneystävällisesti kirjoitetut tekstisisällöt
  • Grafiikat, kuvat ja videot – Kiinnostava visuaalinen ilme blogeille
  • Somejulkaisut – Halutessasi kirjoitamme lyhyen esittelyn tuoreesta yritysblogista ja teemme siitä kuvallisen julkaisun yrityksen somekanaville
  • Oikoluku – Jos kirjoitat itse, etkä ole varma kieliasusta, voimme auttaa timanttien hionnassa. Oikoluemme blogitekstit ja korjaamme mahdolliset kirjoitusvirheet. Tarvittaessa voimme jaotella ja hienosäätää tekstiä.

“A diamond is a chunk of coal that did really well under pressure”

– Henry Kissinger